Dystonia vai Parkinson?

Minulla on diagnosoitu vasemman käden dystonia. Botoksi ei auttanut oireisiin, vapina on lepovapinaa ja nyt on oikeassa kädessä samaa oiretta. Jäykistyminen ei ole pahinta aamuisin, vaan pidempään kuin puolen tunnin istumisen jälkeen ei meinaa saada oikaistua itseään. Lisäksi välillä luomet väsyvät, ja selkä on aamuisin ”vetelä”. Aivotumakekuvaukset on tehty 10 vuotta sitten. Isälläni oli todennäköisesti viime vuosinaan ennen kuolemaa Parkinson-tauti, jota ei tutkittu. Voiko minulla on alkava Parkinson, joka on diagnosoitu väärin dystoniaksi? Oireita on ollut monta kymmentä vuotta, olen tällä hetkellä 57-vuotias. Kiitos!

Parkinsonin taudin pääoireet ovat lepovapina, lihasten jäykkyys, liikkeiden hitaus ja tasapainovaikeudet. Viestisi perusteella sinulla saattaa olla näistä kaksi. Oireiden kesto ja niiden varsin vähäinen eteneminen ilman lääkehoitoa kymmenien vuosien aikana kuitenkin puhuu Parkinsonin tautia vastaan ja enemmän dystonian puolesta. Dystoniaan usein liittyy ns. dystonista vapinaa, joka saattaa taajuudeltaan muistuttaa Parkinsonin taudin vapinaa mutta on tavallisesti erityyppistä. Esimerkiksi Parkinsonin taudissa usein näkyvää hieman pyörittävää (ns. pillerin pyörittäjän) vapinaa kädessä ei näy dystoniassa.

Jos dystonia-diagnoosisi tehtiin neurologin toimesta, on epätodennäköistä että kyseessä olisi Parkinsonin tauti. Tämä varsinkin, jos sinulla on toimintaan liittyvä käden dystonia, kuten ns. kirjoittajan kramppi.

Botuliinitoksiini ei aina selvään dystoniaankaan tuo apua.

Ystävällisin terveisin,
Valtteri Kaasinen