Uniongelmat ja yliaktiivisuus

Hei! Äitini (65v.) sai Parkinson-diagnoosin viisi vuotta sitten. Oireet ovat lisääntyneet vähitellen, lähinnä hitaus ja vasemman puolen vapina. Mukaan on tullut muistihäiriöitä ja aikakäsitteet ovat jotenkin sekaisin. Olen huolestunut nyt lähinnä siitä, että äitini ei nuku juuri lainkaan. Hän tekee käsitöitä kaikki yöt, nousee öisin lumitöihin ja muutenkin touhuaa koko ajan. Käsitöistä on tullut mielestäni suorastaan pakkomielle. Äitini ei edes puhu enää muusta kuin käsitöistään.

Päivällä hänellä on aika-ajoin nukahtamiskohtauksia, eli puhe saattaa puuroutua ja äitini nukahtaa istuvilleen. Hän on hyvin poissaoleva hetken eikä pysty estämään nukahtamista. Kohtaus ei kestä kauan. Olemme hänelle yrittäneet puhua tästä unettomuudesta, mutta hän ei itse myönnä olevan mitään ongelmaa, ja hänen suhtautumisensa on suorastaan aggressiivista. Kysyisinkin nyt, onko tässä jotain muutakin kuin Parkinson, ja mitä tälle asialle pitäisi tehdä? Kiitos, jos pystyt vastaamaan.

Kyseessä saattaa olla ns. punding, joka liittyy joskus Parkinsonin tautiin ja levodopalääkitykseen. Tälle termille ei ole olemassa hyvää suomenkielistä vastinetta, mutta sillä tarkoitetaan toistuvaa, stereotyyppistä juuttumista johonkin toimintaan, joka saattaa olla merkityksetöntä. Potilas saattaa esimerkiksi kaiket päivät järjestellä kenkiä eteisessä tai putsata pihaa lumesta uudelleen ja uudelleen vaikka juuri sai pihan kolattua. Myös äidilläsi esiintyvä jatkuva puuhastelu voi olla merkki tästä ja olla itse asiassa ainakin osittain lääkityksiin liittyvää. Eräs suomalainen neurologi on kutsunut tätä ”kohkaamiseksi”, mikä mielestäni kuvaa tilannetta hyvin.

Seuraavalla käynnillä neurologin vastaanotolla voisi ottaa asian esille. Äitisi ei välttämättä näe asiassa ongelmaa ja tulisikin pyrkiä tätä asiaa selvittämään yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Luulisi kuitenkin, että hän ymmärtää unettomuuden olevan poikkeuksellista ja hankaloittavan elämää. Ehkäpä tätä kautta sitten pääsisi ongelmia laajemminkin käsittelemään.

Ongelmat voivat osittain johtua siitä, että Parkinsonin tautiin käytettävä dopamiinijärjestelmää aktivoiva lääkitys aktivoi liian voimakkaasti. Levodopaa maltillisesti vähentämällä erityisesti ilta-annoksen osalta voidaan jo saada helpotusta unettomuuteen ja rauhoittaa öitä muutenkin. Mahdollista on myös aloittaa iltaan esimerkiksi ketiapiini pienellä annoksella unta turvaamaan.

Ystävällisin terveisin,
Valtteri Kaasinen

Kirjallisuutta tähän liittyen:
O’Sullivan ym. Punding in Parkinson’s disease. 2007;7:397-9