Sairaslomaa tutkimusten ajaksi

Hei! Olen käynyt nyt kaksi kertaa neurologin vastaanotolla, kun minulla epäillään Parkinsonin tautia. Minulle määrättiin nyt beta-cit -tutkimus. Kysyisin, voidaanko minulle kirjoittaa sairaslomaa noille tutkimuspäiville?

KELAn sairauspäivärahakriteerien mukaan päivärahan saaminen edellyttää sairautta ja siitä aiheutuvaa toimintakyvyn heikkenemistä. Jotta lääkäri voi kirjoittaa sairauslomatodistuksen, sinun tulisi olla kykenemätön tekemään tavallista työtäsi tai työtä, joka on siihen läheisesti verrattavaa.

Mikäli nämä kriteerit täyttyvät, voi tutkimuksen tilannut lääkäri kirjoittaa myös A-todistuksen tutkimuspäiville tai sitä pidemmälle ajalle. Monilla työpaikoilla on myös mahdollisuus olla terveydellisistä syistä poissa 1-3 työpäivää ilman lääkärintodistusta, ja työsopimuslain mukaisesti työntekijällä on joka tapauksessa oikeus tilapäiseen palkattomaan poissaoloon työstä, jos hänen läsnäolonsa on välttämätön hänen perhettään kohdanneen sairauden vuoksi.

Ystävällisin terveisin,
Valtteri Kaasinen