Parkinsonin lääkehoidot ennen ja nyt

Parkinsonin tauti on tunnettu jo noin 200 vuotta.  Aikojen saatossa sairauteen on kehitetty useita hyviä hoitomuotoja ja niitä kehitellään ja tutkitaan edelleen paljon. Parkinsonin taudin hoidon edistyksellisimmät kehitysaskeleet on otettu viimeisten neljän vuosikymmenen aikana. 

Erityisesti lääkehoitojen kehittyminen on pidentänyt potilaiden eliniän odotetta, lisännyt omatoimisuuden mahdollisuuksia sekä parantanut heidän elämänlaatuaan. Viereisessä kuvassa esitellään lyhyesti muutamia keskeisiä lääkehoitojen kehitysaskeleita viimeisten vuosikymmenten aikana.

Ensimmäisiä Parkinsonin taudin hoitoon käytettyjä lääkkeitä olivat niin sanotut antikolinergit. Niitä käytettiin erityisesti laajasti ennen 1960-lukua, ennen levodopan kehittämistä. Vanhimmat antikolinergit ovat olleet käytössä jo toista sataa vuotta. Parkinsonin taudin yksi keskeisimmistä edistysaskelista tapahtui 1960-luvulla, jolloin dopamiinin esiaste levodopa sai alkunsa. Sitä pidetään edelleen Parkinsonin taudin hoidon kulmakivenä ja sen käyttöön turvaudutaan lopulta lähes kaikkien potilaiden hoidossa.

Siirryttäessä 1970-luvulle levodopa säilytti edelleen selkeän valta-asemansa Parkinsonin taudin pääasiallisena hoitona, mutta siitä aiheutuvat sivuvaikutukset ja pitkäaikaishaitat antoivat aihetta vaihtoehtoisten lääkkeiden kehittämiselle. Levodopan rinnalle kehittyi tässä vaiheessa niin sanotut dopamiiniagonistit, joiden toimintamekanismi oli levodopaan verrattuna hieman erilainen. 

Samalla vuosikymmenellä hoitovaihtoehtoihin ilmestyi lääke nimeltään amantadiini, jonka teho Parkinsonin tautiin keksittiin sattumalta. Amantadiini oli alun perin kehitetty influenssan hoitoon, kunnes havaittiin, että sitä käyttäneiden

Parkinson-potilaiden influenssaoireiden helpottuessa, myös itse Parkinsoniin liittyvät oireet vähenivät. Amantadiinin teho on kuitenkin useimmiten vähäinen ja lyhytaikainen. Kolmantena 80-luvun hoidollisena edistysaskeleena voidaan pitää MAO-B-entsyymin estäjä selegiliinin mukaantuloa. Myös selegiliinin osalta kyse oli osittain sattumasta, sillä alun perin se oli kehitetty masennuksen hoitoon.

1980-luku muistetaan aikakautena, jolloin alettiin yhä aktiivisemmin kehittää vaihtoehtoisia lääkkeitä levodopalle. Kehityksen seurauksena syntyivät niin sanotut COMT-entsyymin estäjät, jotka tulivat markkinoille tosin vasta 90-luvun puolella. COMT-entsyymin estäjien avulla voitiin pidentää levodopan vaikutusta ja toisaalta pienentää sen annosta.

Rotigotiini on 2000-luvulla kehitetty ensimmäinen laastarimuotoinen lääkitys Parkinsonin tautiin. Uusista Parkinsonin hoitoon tarkoitetuista lääkkeistä mielenkiintoinen tulokas on myös rasagiliini, joka selegiliinin ohella kuuluu niin sanottuihin MAO-B-entsyymin estäjiin. Se tuotiin markkinoille vuonna 2005. Parkinsonin taudin hoitojen kehittämisessä tärkeimpänä tavoitteena on ollut ja tulee edelleenkin olemaan tautiprosessin hidastaminen ja pysäyttäminen, mutta tähän tavoitteeseen ei ole päästy. Eräät tutkimukset vittaavat myös siihen että rasagliinilla olisi vaikutusta tautiprosessiin, joskin tälle ei olla saatu vahvistusta.