Parkinsonin taudin lääkehoidoissa huima kehitys

Parkinsonin taudin lääkehoito on kehittynyt huimasti 25 viime vuoden aikana. Lääkkeitä tutkitaan ja kehitellään jatkuvasti ympäri maailmaa, mikä viittaisi siihen, että Parkinsonin taudin hoitomahdollisuudet parantuvat jatkuvasti. 

Lääkehoitojen tavoitteena on yleensä pyrkiä korvaamaan dopamiinin puutosta aivoissa, mikä on oireiden tärkein syy. Lääkkeillä voidaan joko lisätä dopamiinin määrää tai parantaa sen suhteellista tehoa.

Levodopa muuttuu elimistössä dopamiiniksi

Levodopaa on jo kauan pidetty Parkinsonin taudin lääkehoidon kulmakivenä. Sitä voidaan käyttää taudin hoidossa joko yksin tai yhdistettynä muihin lääkkeisiin. 

Joidenkin arvioiden mukaan levodopa auttaa jopa neljää viidestä Parkinson-potilaasta, mutta toisaalta pitkäaikainen käyttö myös vähentää hiljalleen sen tehoa.  Levodopa muuttuu elimistössä dopamiiniksi eli toisin sanoen aineeksi, jota tuottavat solut ovat suureksi osaksi kadonneet Parkinson-potilaiden aivojen mustasta tumakkeesta.

Levodopan käyttö aloitetaan yleensä silloin, kun taudin oireet alkavat häiritä sosiaalista tai psyykkistä selviytymistä ja kun muu lääkitys ei enää riitä. Vaikka kyseessä on tehokas lääkehoito, ei levodopaa suositella käytettäväksi hoidon alkuvaiheessa varsinkaan nuorempien potilaiden (alle 75-vuotiaat) hoidossa, sillä pitkäaikainen käyttö saattaa aiheuttaa tahattomia liikkeitä. Levodopan tyypillisimpiin haittavaikutuksiin kuuluvat pahoinvointi, sydämen rytmihäiriöt, ummetus ja ruokahaluttomuus. 

Dopamiiniagonistit vaikuttavat dopamiinin kaltaisesti

Dopamiiniagonisteiksi kutsutaan lääkeaineita, jotka vaikuttavat dopamiinin kaltaisesti. Dopamiiniagnosteihin kuuluvat ropiniroli, pramipeksoli ja rotigotiini.

Niiden toimintamekanismi esimerkiksi levodopaan verrattuna on erilainen, ja niitä voidaan usein käyttää myös rinnakkain. Agonistit eivät muutu elimistössä dopamiiniksi kuten levodopa, vaan vaikuttavat suoraan dopamiinireseptoreihin, mikä saa aikaan dopamiinivaikutuksen. Vaikutus syntyy, koska agonistit ikään kuin matkivat dopamiinia.

Dopamiiniagonistit eivät vaikuta kaikkiin potilaisiin yhtä tehokkaasti kuin levodopa, mutta niitä käytetään alussa erityisesti alle 70-vuotiaiden Parkinson-potilaiden hoidossa. Agonistit nimittäin aiheuttavat usein hoidon alkuvaiheessa sellaisia haittavaikutuksia, joita vanhemmat potilaat eivät välttämättä siedä. Agonistien tavallisimpia haittoja ovat pahoinvointi, ummetus, huimaus, uneliaisuus ja unettomuus. Joillakin Parkinson-potilailla agonistit saattavat haittavaikutuksena aiheuttaa harhoja ja ns. impulssikontrollihäiriöitä kuten pelihimoa.             


MAO-B-entsyymin estäjät

Rasagiliini ja selegiliini ovat niin sanottuja MAO-B-entsyymin estäjiä. Ne hidastavat aivoissa dopamiinia hajottavan MAO-B-entsyymin toimintaa ja siten epäsuorasti lisäävät dopamiinin määrää aivoissa. Tämän seurauksena myös oireet luonnollisesti helpottuvat. Rasagiliinin on todettu estävän MAO-B-entsyymiä tehokkaammin kuin selegiliinin vaikkakaan näiden lääkeaineiden oireita helpottavaa tehoa ei ole vielä tutkimuksissa vertailtu.

Sekä rasagiliinia että selegiliiniä voidaan käyttää Parkinsonin taudin ensimmäisenä lääkehoitona varsinkin silloin, jos levodopan aloitusta halutaan siirtää myöhemmäksi. Toisaalta ne sopeutuvat myös lisälääkkeiksi taudin myöhäisempien vaiheiden hoitoon. Rasagiliini-hoidon yhteydessä saattaa esiintyä muun muassa päänsärkyä ja flunssaoireita. Selegiliini puolestaan voi laskea verenpainetta, mikä ilmenee esimerkiksi huimauksena. Lisäksi varsinkin illalla nautittuna, selegiliini saattaa aiheuttaa unettomuutta, mikä johtuu todennäköisesti sen amfetamiini metaboliiteista.

COMT-estäjät tehostavat levodopan vaikutusta

COMT-estäjät eli entakaponi ja tolkaponi estävät COMT-entsyymin toimintaa, joka puolestaan hajottaa levodopaa.

Tämän seurauksena levodopan vaikutusaika pitenee, ja usein myös sen annostelua voidaan pienentää.  Siksi lääkettä käytetäänkin aina yhdessä levodopan kanssa ─ tarkoituksena on nimenomaan tehostaa tämän vaikutusta. Toisin sanoen COMT-estäjistä ei ole Parkinson-potilaalle hyötyä yksittäisenä lääkeaineena. COMT-estäjät saattavat aiheuttaa potilaalle ripulia, pahoinvointia, ummetusta ja vatsakipuja. 

Antikolinergit

Antikolinegrit ovat vanhoja Parkinson-lääkkeitä, jotka ovat olleet käytössä jo toistasataa vuotta. Niitä käytetään enää hyvin harvoin yleensä lievempien oireiden varhaishoitona tai lisälääkkeenä tiettyihin oireisiin, kuten syljen valumiseen tai vapinaan. Niillä ei kuitenkaan pystytä vaikuttamaan Parkinsonin taudin muihin yleisimpiin oireisiin, kuten hidasliikkeisyyteen ja lihasjäykkyyteen. Antikolinegrien käyttö Parkinsonin taudin hoidossa on vähentynyt aikojen saatossa sen runsaiden haittavaikutusten takia. Niitä ovat muun muassa suun kuivuminen, näön heikentyminen, ummetus ja virtsarakon tyhjenemisvaikeudet.

Amantidiini lisää dopamiinin vapautumista

Amantidiini on alun perin antiviraaliseksi kehitetty lääke, joka lisää dopamiinin vapautumista.

Siksi se soveltuu myös Parkinsonin taudin hoitoon.  Sen katsotaan olevan teholtaan samantasoinen kuin antikolinegrisien  lääkkeiden, eli teho on tavallisesti suhteellisen vähäinen. Amantidiinia siedetään yleensä hyvin, joten sitä voidaan käyttää lääkehoitojen alkupuolella ja toisaalta vanhempien potilaiden hoidossa. Yksinään lääke aiheuttaa harvoin sivuvaikutuksia.