Miksi käden vapinaa ei saada kuriin lääkkeilläkään?


Tervehdys! Isälläni todettiin pari vuotta sitten Parkinsonin tauti. Hän itse epäilee kuitenkin yhä, onko kyse Parkinsonin taudista, koska käden vapinaa ei tunnuta saavan kuriin millään lääkkeillä.

Onko totta, että Parkinsonin tautia ei pystytä koskaan diagnosoimaan "täysin varmaksi/aukottomaksi"? Mistä johtuu, että vapinaa ei saada kuriin? Voiko syynä olla "psyykkiset tekijät" kuten stressi ja asian kieltäminen?

Iso kiitos!

Parhaissa liikehäiriöihin perehtyneissä neurologisissa keskuksissa Parkinsonin taudin diagnoosi on alkuvaiheessa oikea noin 90 %:ssa tapauksista. Diagnoosia voidaan edelleen tarkentaa tietyillä erityistutkimuksilla kuten aivojen kuvantamisella sekä seurannalla. Taudin pitää kehittyä Parkinsonin taudin kaltaisesti. Täyteen 100 %:n varmuuteen oikeasta diagnoosista ei henkilön elinaikana pääse. Kuten monissa muissakin neurologisissa taudeissa, lopullinen diagnoosi on mahdollinen vasta, mikäli patologi näkee mikroskoopilla solut ja niiden vauriot. 

Myös lääkevastetta käytetään joskus diagnoosin apuna: tavallisesti levodopalla saadaan merkittävää helpotusta Parkinsonin taudin oireisiin. Toisaalta on myös niin, että joskus (ehkä myös isälläsi) Parkinsonin taudin aiheuttama vapina ei kovinkaan paljoa helpotu lääkkeillä vaikka kyseessä olisikin Parkinsonin tauti. Liikkeiden hitaus ja lihasjäykkyys ovat helpommin lääkkeillä hoidettavia oireita. 

Psyykkiset tekijät vaikuttavat osaltaan oireiden ilmenemiseen ja niistä aiheutuvaan haittaan. Parkinsonin taudin lepovapinaa ei kuitenkaan pysty aiheuttamaan itselleen stressillä tai asian kieltämisellä, vaan sitä esiintyy ainakin myöhemmässä vaiheessa psyykkisestä tilanteesta riippumatta.

Erityistilanteissa Parkinsonin taudissa esiintyvää vapinaa voidaan hoitaa myös neurokirurgisesti, mikäli lääkkeillä ei saada riittävää vastetta. Neurokirurgisista hoidoista on tietoa myös tällä palstalla. Potilaiden valinta toimenpiteeseen on kuitenkin tarkkaa eikä se välttämättä sovellu isällesi.

Ystävällisin terveisin,
Valtteri Kaasinen

«Takaisin