Parkinsonin kehittyneet oireet

Kuusikymmentä vuotta vanha äitini sai Parkinson diagnoosin nelisen vuotta sitten käsien vapinan perusteella. Viimeisen vuoden aikana hänen muistinsa ja yleinen asioiden käsittelykykynsä on merkittävästi huonontunut:

  • Jo aloitetut asiat jää useasti kesken, eikä hän toistuvasti muista mitä olikaan tekemässä. Näyttäisi että tieto kellonajasta ja kuluvasta päivästä vaihtelee.
  • Puhelinkeskustelut ovat joskus sekavia ja hän saattaa soittaa samasta asiasta saman päivän aikana useaan kertaan unohtaen, että on jo aiemmin soittanut.
  • Isäni mukaan äiti tuntuu toisinaan kuvittelevan minun ja sisareni asuvan edeleen kotona.
  • Vieraammassa paikassa säikeet tuntuvat hänellä sekoavan pahemman kerran ja hän saattaa eksyä meidän sadan neliön rivitalohuoneistossa saman päivän aikana useaan kertaan.
  • Hälinä ja ulkoiset häiriötekijät selvästikin häiritsevät ja huonontavat tilannetta.

Tilanne vaihtelee päivästä toiseen: toisina päivinä toimintakyky tuntuu olevan miltei entisenlainen kun taas seuraavana päivänä keittolieden käyttäminen tuottaa isoja haasteita.

Hänen lääkitys on tällä hetkellä ropiniroli 14mg. Lääkitystä tarkistettiin edellisen kerran toukokuussa jolloin määrää lisättiin kahdella milligrammalla.
Samaan aikaan hänelle teetettiin myös muistitesti, jonka perusteella neurologi tulkitsi ettei dementiaa ole. Havaintojen perusteella työmuistissa on selkeästi tapahtunut muutosta joka aiheuttaa sekavuustiloja ja yllämainittuja muita oireita. Vapina oireet, jäykkyys, voima ja muut fyysiset ominaisuudet eivät ole huonontuneet lähellekään samaan tahtiin.

Kuulostaako oireet tyypilliseltä Parkinson potilaalle vai voisiko kysymyksessä olla kenties jotain muuta? Voiko kuvatunlaisia oireita kontrolloida lääkityksellä, esim. rivastigmiinilla? Vai voiko olla ettei nykyinen lääkitys enää riitä ja muisti ja sekavuusoireet johtuvatkin siitä?

Kuinka suosittelet että etenemme? Isäni käy edelleen osa-aika töissä mutta mietimme voiko äitiä enää jättää työvuorojenkaan ajaksi yksin.

Muistitestissä ei tullut esille viitettä siitä, että äidillesi olisi kehittynyt Parkinsonin tautiin liittyvä muistisairaus.  Oireisto on kuitenkin niin monimuotoinen, että olisi ehkä tarpeellista tehdä hänelle tarkemmat muisti- ja havaintotoimintojen testaukset (ns. Neuropsykologinen tutkimus) mikäli hänelle on tehty vain suppea arvio (MMSE tai CERAD).

Lisäksi täytyy pohtia käytössä olevan lääkityksen mahdollista yhteyttä oireistoon. Tiedossa on, että ropiniroli voi haittavaikutuksena aiheuttaa harhoja ja uneliaisuutta mitkä ehkä voisivat osan äitisi oireista selittää. Tämä asia selviää lääketauolla tai lääkkeen vaihtamisella.

Edelleen täytyy näiden jälkeen tarvittaessa selvittää muita mahdollisia syitä tälle sekavuudelle ja muistiongelmille. (Parkinsonin taudin ja Parkinson-lääkityksen ulkopuolelta). Tällöin tulee kyseeseen esim. aivojen kuvantaminen ja laboratoriokokeet.

Rivastigmiinikin tulee kyseeseen, mutta mielestäni tilanne tulisi kartoittaa ensin tarkasti ja testata nyt käytössä olevan lääkityksen muuttamisen vaikutuksia.

Ystävällisin terveisin
Valtteri Kaasinen

Valtteri Kaasinen,
Neurologian erikoislääkäri