Tulisiko minun olla huolissani havaitsemastani oireista vai onko kysy keski-ikäistymisestä?

Olen 50-vuotias nainen. Muutama vuosi sitten kiinnitin huomiota siihen, että oikea käteni ei heilu kävellessä samalla tavalla kuin vasen. En ole ollut siitä mitenkään huolissani ennen kuin nyt, kun luin eräästä lehtijutusta, että ko. vaiva saattaa olla merkki alkavasta Parkinsonin taudista. Vapinaa ei ole, paitsi oikean käden peukalo elää silloin tällöin omaa elämäänsä pienen hetken kerrallaan. Viime aikoina varsinkin jaloissa on lihaskipuja ja -jäykkyyttä, esim. pitkän matkan kävely on joskus vähän hankalaa ja aamulla ei oikein tahdo päästä vauhtiin. Pitäisikö näistä oireista huolestua vai voinko pistää keski-ikäistymisen piikkiin?

Yläraajan myötäliikkeen puuttuminen (eli kävelyssä vähentynyt yläraajan heiluminen) ei yksittäisenä oireena viittaa ensisijaisesti Parkinsonin tautiin. Myötäliikkeen puuttuminen on yleinen Parkinsonin taudin liitännäisoire, joka johtuu kyseisen raajan lihasjäykkyydestä mikä sitten vähentää raajan liikkuvuutta kävellessä. Myötäliikkeen vähyys voi kuitenkin johtua myös monesta muusta syystä. Ehkä yleisin näistä on olkapää- ja hartiavaivat kuten ns. jäätynyt olkapää.

Myötäliikkeen puuttumisen syy olisi kuitenkin hyvä selvittää, koska sinulla on myös muita oireita. Ehdottaisin että asiaa voisi ensin arvioida työterveys- tai terveyskeskuslääkärisi. Mikäli neurologista ongelmaa epäillään sen jälkeen, laaditaan lähete neurologin arvioon.

Ystävällisin terveisin,
Valtteri Kaasinen

Valtteri Kaasinen,
Neurologian erikoislääkäri